Epsilonin (50+1)v-vuosijuhlat


Aika: 20.-21.3.2021
Paikka: Original Sokos Hotel Kimmel

Koronavirustilanne näyttää synkkenevän jälleen ainakin tietyissä osissa Suomea. Pohjois-Karjalan osalta tilanne näyttää vielä suhteellisen valoisalta, mutta ei kuitenkaan siltä, että pystyisimme viettämään näin isoja juhlia asiaankuuluvalla rennolla otteella ja täysin turvallisesti. Esimerkiksi turvavälien noudattaminen näin isossa tapahtumassa olisi melko haastavaa, ja vieraita on tulossa sellaisista osista Suomea, joissa koronatilanne on huolestuttavampi kuin täällä meillä. Juhlia on varmasti mukavampi viettää silloin, kun jokaisella osallistujalla on täysin turvallinen olo. Monet muutkin ainejärjestöt ovat tehneet viime päivinä vaikeita päätöksiä tapahtumien, esimerkiksi vuosijuhlien, siirtojen suhteen, ja myös me olemme tässä samassa keikkuvassa veneessä. Yleinen suunta ja mielipide on ollut se, että kaikki suuremmat tapahtumat pyritään ensisijaisesti siirtämään.

Näin ollen myös Epsilon ry on päättänyt siirtää 50v-vuosijuhlamme päivämäärälle 20.03.2021. Juhlia ei siis tulla järjestämään lauantaina 10.10.2020. Päätöstä on pohdittu pitkään ja asia on varmasti ollut myös osallistujien mielessä jo jonkin aikaa. Siirrolla haluamme varmistaa juhlien viihtyisyyden, arvokkuuden ja ennen kaikkea turvallisuuden. Olemme koonneet seuraavaan tärkeitä huomioitavia asioita juhliin liittyen:

Juhlien yksityiskohdista ja käytännön ohjeistuksista tulemme ilmoittamaan vuodenvaihteen tienoilla.

Toivomme todella, että juhlien järjestäminen onnistuu lauantaina 20.03.2021 ja pääsemme viimeinkin juhlimaan 50...ei kun (50+1)v-vuosijuhliamme!

Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin, joten otathan rohkeasti yhteyttä: epsilon@uef.fi.

TIETOJA VUOSIJUHLISTA:

Vuosijuhlien hinta Epsilonin jäsenille on 77€/hlö ja muille 85€/hlö. Kannatuslipun hinta on 90€, joka käytetään Epsilon ry:n toiminnan kehittämiseen. Vuosijuhlalipun hintaan sisältyy kolmen ruokalajin buffet-illallinen, alkumalja, kaksi kaatoa viiniä tai kaksi mietoa juomaa, snapsi sekä kahvi+kahviavec, haalarimerkki sekä jatkot, jotka järjestetään Sokos Hotel Kimmelin alakerrassa juhlatilaisuuden jälkeen. Myös alkoholiton vaihtoehto on saatavilla ja kaikki erityisruokavaliot otetaan huomioon.

Lisätietoa silliksestä julkaistaan myöhemmin. Silliaamiaistapahtuma maksaa 4€ ja se järjestetään paikassa X.

Pukukoodi:
- sekä iltapuku että vähintään nilkkapituinen mekko tai juhlava housupuku käyvät
- juhlavat kengät, mieluiten kirjekuorilaukku tai muu vastaava juhlava laukku, jossa saa olla olkain
- frakki tai juhlava puku, puvun housut, siistit kengät
- sillikselle haalarit

Mikäli haluat pitää vuosijuhlissa puheen, ota etukäteen yhteyttä meihin (epsilon@uef.fi), jotta pystytään sopimaan käytännön asioista.

Psst...Epsilonin vuosijuhlia vietetään vain kerran viidessä vuodessa, joten kyseessä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä mukaan vuosijuhlille opintojesi aikana!

Menossa mukana ja tapahtuman mahdolliseksi tekevät arvoisat yhteistyökumppanimme TEK, Loimu, MAOL ry, PKO, Blancco, Lakan Betoni Oy sekä Itä-Suomen yliopiston Fysiikan ja matematiikan laitos.